sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Esittely


Olemme ryhmästunt HAC L.O.V.E vuoden 2013 ryhmästunt maajoukkue, Pinja, Tinja, Nele ja Gabu. Treenaamme myös HAC:n naisten edustusjoukkueessa Elitessä. Ryhmästunttia aloimme treenaamaan toukokuussa 2012.



Pinja Kakkuri
a.k.a Pims

Syntymä vuosi:1996
Stunttipaikka: Nousija

Pinja aloitti cheerleadingin syksyllä 2010 Excel- joukkueessa Gabun valmennuksessa. Sitä ennen hän telinevoimisteli n. 8vuotta joista kaksi vuotta maajoukkueringissä. Eliteen Pinja nousi 2012 SM-kisojen jälkeen. L.O.V.E on Pinjan ensimmäinen ryhmästuntti ja ura on alkanut erittäin lupaavasti. Treenien lisäksi Pinja käy Sotungin urheilulukiota ensimmäistä vuotta.

Pinja on ryhmämme ainoa alaikäinen ja sen kyllä huomaa:D Pinjaa pitää muistuttaa aina, mitä ollaan tekemässä koska välillä hän tuppaa unohtamaan mikä stuntti olikaan kyseessä. Hän on Gabun jälkeen järkevin jäsen ryhmässä.


Tinja Kaartinen
a.k.a tinza

Syntymä vuosi:1993
Stunttipaikka: Taka

Tinja aloitti vuonna 2006 Hac extempore-joukkueessa ja siirtyi Elationin kautta Eliteen vuonnna 2009.
Tinjalla oli 2008 myös oma ryhmästuntti (Tinja siis nousi :D ) nimeltä Tinjan Ninjat. Tinja on ollu myös toisessa stuntissa nimelta HAC Elite vuonna 2009, jonka kanssa hän voitti SM-pronssia samana vuonna.Tällä hetkellä Tinja valmentaa HAC:ssa naisten kilpajoukkuetta Enchantedia, sekä työskentelee Rax aikatalossa, Tervetuloa moikkaamaan ;)

Tinja on ryhmässämme se joka kiukustuu helpoiten, mutta suurimman osan ajasta on letkeä ja hauska persoona.


Nele Salmi
a.k.a nelsku

Syntymä vuosi:1992
Stunttipaikka: nostaja

Nele aloitti vuonna 2005 Porvoon Butchers cheerleaderseissa. HAC:hen hän siirtyi keväällä 2006 Extremen kautta Junior Eliteen ja siitä edelleen Eliteen vuonna 2007. Nele on ollut niin monta kertaa ryhmästunt kisoissa, että siihen ei riitä yhden käden sormet laskemaan. Viimeisimpänä saavutuksena ennen L.O.V.E:a PM-hopeaa Flirtin kanssa. Treenaamisen ohella Nele valmentaa tyttöjen edustusjoukkuetta Junior Eliteä sekä työskentelee Kakku Galleriassa.

Nele on letkeä täydellisyyden tavoittelija, joka yleensä nauraa ja juttu luistaa, mutta kisoissa verhontakana saattaa naama muuttua totiseksi ja jutut sekaviksi;)



Gabriella Muruako
a.k.a Gabu/Gabs

Syntymä vuosi: 1993
Stunttipaikka: nostaja

Gabu aloitti vuonna 2007 Extempore- joukkueessa. Siitä kahden vuoden päästä hän siirtyi Elationin kautta Eliteen. Aiempaa ryhmästuntkokemusta Gabulla myös riittää, SM-kisat olivat hänen kuudennet stunttikisat. Myös Gabu urheili Flirtissä ja Tinjan Ninjoissa.Treenaamisen ohella Gabu valmentaa junioreiden sekajoukkuetta Xtremeä.

Gabu on ryhmämme aivot sekä pitää Nelen ja Tinjan kurissa kun he kiukuttelevat;) Usein treenien alkamisaika on hiukan viittellinen, sillä Gabun kävelytahti on hiukan normaalia hitaampi.


Tervetuloa seuraamaan Blogiamme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti